vvmGMT:N URHEILIJAT
_JPG.jpg)
EVELIINA MÄÄTTÄNEN
800 meter Olympian runner
Personal Best 1:59,59
ARVONI
Yrittäminen ja unelmien tavoittelu: Minulla on aina ollut selkeät tavoitteet ja halu tehdä asiat mahdollisimman hyvin tavoitteitani tukien. Rakastan keskusteluja ihmisten kanssa, joista hehkuuintohimoinen asenne jonkin tavoitteen suhteen. Oli tavoite urheiluun, opiskeluihin, työmaailmaan tai henkilökohtaiseen elämään liittyvä, usein löytyy yhteinen sävel ja mahdollisuus kannustaa toista kohti unelmiaan.
Periksiantamattomuus: Periksiantamattomuus kenties kumpuaa syntymälahjana saadusta suomalaisesta sisusta. Minunkaan urheilupolkuni ei ole ollut suoraviivainen. Onneksi en laittanut piikkareita naulaan vielä neljä vuotta sitten, vaan päätin tavoitella urheiluhaaveitani uudella suunnitelmalla. Jos urheilu-urani on minulle jotain opettanut, niin sen, että epäonnistumisen tai vaikeiden aikojen hetkellä on aina mahdollisuus oppia jotain!
Yhdessä kehittyminen: Yksilöurheilijakin tarvitsee ympärilleen tiimin, joka kannustaa, huolehtii ja uskaltaa myös antaa kriittisesti näkemyksiä kehityskohteista. Samaan suuntaan katsovassa ja innostuneessa ilmapiirissä on myös mahtavaa ja turvallista työskennellä. Tiimissä on voimaa, joka puskee kaikkia eteenpäin!
Kuka on Eveliina?
Olen vuonna 1995 syntynyt keravalainen 800 metrin juoksija ja farmaseutti. Olympiajuoksija, EM- ja MM-kisojen välierissä esiintynyt, määrätietoinen ja periksiantamaton urheiluammattilainen. Tähtäimessäni on vuoden 2028 Los Angelesin olympialaiset.
Palo juoksemiseen on ollut minussa aina. Löydettyäni yleisurheilun, keskityin juniorivuosina kilpailemaan kestävyysjuoksuissa, mutta monipuolisen harjoittelun myötä löysin itseni myös aitajuoksun parista.
Halu kehittyä ja tavoitella omia rajojani ovat vieneet minua eteenpäin urheilu-urallani. Harmillisesti pari kilpailukautta jäivät minulta väliin kinkkisen takareisivaivan kanssa. Samanaikaisesti valmistuin farmaseutiksi ja pääsin kiinni työelämään. Vammajakso sai minut puntaroimaan urheilu-urani jatkumista. Halu edelleen kehittyä urheilijana havahdutti minut ajatukseen, että mikäli takareiteni eivät kestä aitajuoksua, minun on ryhdyttävä ”sileän” matkan juoksijaksi. Käänsin tämän kortin ja syksyllä 2021 avopuolisoni Jan Petrac hyppäsi valmennuspuikkoihin ja sääti treeniohjelmani 800 metrille sopivaksi. Tavoitteeksi asetin kokonaisvaltaisesti parhaani yrittämisen “kaikki tai ei mitään” -asenteella ja halusin nähdä potentiaalini, kuinka pitkälle voin 800 metrin juoksijana päästä.

Elina Lampela
Pole Vaulter, Olympian
Personal Best 470 cm
ARVONI
Määrätietoisuus: Koen olevani hyvin määrätietoinen ihminen ja arvostan sitä piirrettä myös muissa ihmisissä. Määrätietoisuus on varmasti yksi iso tekijä mikä yhdistää monia urheilijoita. Ilman määrätietoisuutta, en varmasti olisi myöskään päässyt tähän pisteeseen urheilijana.
Pitkäjänteisyys: Urheilu vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta myös muualla elämässä pitkäjänteisyys vie pitkälle. Usein asiat eivät tapahdu hetkessä ja pieniltäkin tuntuvat arjen rutiinit on lopulta ne, jotka vie pisimmälle.
Luottamus: Luottamus on minulle tärkeä arvo. Vaikka olen yksilöurheilija, niin urheilu-urani taustalla on paljon ihmisiä, joita ilman en pystyisi urheilemaan tällä tasolla. Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää se, että voin 100 % luottaa heihin ja heidän ammattitaitoon.
Kuka on Elina?
Parhaimpiin urheilu-urani saavutuksiini kuuluu kaksi 4. sijaa EM-kisoissa. Olen edustanut Suomea myös kahdesti Olympialaisissa sekä useamman kerran EM- ja MM-tasolla. Lisäksi minulla on viisi suomenmestaruutta. Tällä hetkellä päätähtäin on Los Angelsin olympialaisissa 2028.
Urheilu-urani ohessa olen opiskellut molekyylibiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Tällä hetkellä opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamisen pääainetta.
Olen jo saavuttanut urheilu-urallani monia unelmia, joista yksi isoimmista oli olympialaisiin pääseminen. Mutta tiedän, että en ole vielä saavuttanut potentiaaliani urheilu-urallani ja yksi isoimmista haaveistani on saavuttaa arvokisamitali.